Kuulumisia joulukuun alussa

En ole kirjoittanut nyt mitaan pitkaan aikaan. Ensin meilla tosiaan hajosi tietokone, ja olimme pari viikkoa ilman konetta. Kun lopulta saimme lainaan yhdelta puolison opiskelukaverilta tietokoneen, en enaa ole muistanut ollenkaan koko blogia. :D Kuten huomaatte, tama tietokone ei tunne oikeita aakkosia, mutta onneksi se ei menoa hirveasti haittaa.

Meilla on mennyt oikein lokoisasti aika taalla. Marraskuu oli aika pilvinen ja vahan tuulinen, mutta viime viikolla saatyyppi muuttui, ja nyt sitten paistaa vaan koko ajan aurinko. Jos nyt oikein muistan, taisin jostain niin lukeakin, etta Unkarissa on kaksi "sadekautta", touko-kesakuussa ja marraskuussa. Muuten on tosi vahasateista ja pilvetontakin aika paljon.

Herralla vaihto-opiskelijalla painaa nyt kovasti koeviikko paalle, ja minullakin on jopa yksi kurssi etalukiossa, jonka ajattelin nyt hammasta purren saada pinoon. Onneksi kyseessa on historia, joka oikeasti jopa mahtuu mun dementoituneisiin aivoihin. Biologia ja psykologia nyt jostain syysta vaan menee niiiiin kovaa ja korkealta yli.

Lapsi ihastuttava hopoliini on jo niin eri tyyppi kuin lahtiessa. Sanavarasto laajenee huimaa vauhtia ja siihen kuuluu jo monia abstraktejakin sanoja. Pottailu on ottanut taas huiman harppauksen, ikaan kuin jokin olisi vahan naksahtanut kohdalleen ymmarryksessa. Harmillisesti mulla meinaa itsella iskea helposti laiskuus, ja toisinaan vaikka tiedan etta toisella on hata, en jaksa vieda potalle. Useimmiten paivassa kastuu edelleen se yksi vaippa, joinain paivina ei yhtaan ja joinain sitten monta. Yleensa nyt ollaan pidetty hanta ilman vaippaa, kun silloin han tuntuu osaavan paremmin menna potalle itse hadan tullen.

Yritamme kovasti paattaa, missa vietamme joulun. Mina en jotenkin jaksaisi lahtea Suomeen, mutta kolmistaan on varmaan vahan tylsa olla. Eniten minua innostaisi menna johonkin, vaikka Italiaan tai Sveitsiin pienelle hotellilomalle joulun ajaksi. Mutta en tieda. Joka tapauksessa aika kuluu vinhaa vauhtia ja kohta me tullaan jo taalta pois! Voih, nyyhkis. Ei tahtoisi viela, mutta onneksi ei ihan viela tarvitsekaan.

Ei mene niin kuin Strömsössä

Ei mene nyt asiat ihan niin kuin toivoisi. Viimeviikkoinen Balatonin reissu peruuntui, koska lapsi sairastui yllättäen. Viimeinen lämmin viikonloppu meni sitten siinä ja nyt on jo tosi kylmä enää lähteä maaseudulle.

Kaikist kamalinta on ehkä se, että tietokone hajosi ja nyt on edessä todennäköisesti viikkotolkulla koneettomuutta. Puhelimella voi tehdä ehkä monenlaista mutta koneella on kaikki reissukuvat ja entäs opiskelu? Ainakin tuo toinen meistä yrittää vielä opiskella.

Mun aivot eivät suostu yhteistyöhön ja mun oli pakko jättää jo toinen etäkurssi kesken. Enkä oikein pysty uskomaan, että tämä opiskelu tästä mihinkään enää ponnistaisi, ja ensi viikolla alkaa taas kaksi kurssia. Voi miten positiivisesti ajattelinkin lähtiessä, että sitten teen loppulukion Unkarista käsin! Joo ei mene ihan niin kuin toivoisi - kaksi kurssia on ollut ja kaksi olen reputtanut. Plaaaah.

Unkarin opiskelun kuvittelin olevan helppoa.  Joo, saattaisi se ehkä olla helppoa mutta yllättäen motivaatiopula iskee. Kun osaa vain vähän, siitä ei ole mitään hyötyä, ja kun ei ole mitään mistä on hyötyä, kielellä kommunikointi on vaikeaa. Osataan me jo substantiiveja ja useimmat asiat saa jotenkin selitettyä, mutta yllättävän hankala on oppia käyttämään verbejä. Nnjoo. Eipä sillä, sitten jos ei opita niin ei opita. Ei siihen mikään kaadu.

Olikohan vielä jotain marmattamista? Toivottavasti ei. :D Meillä oli viime viikolla ihanaa seuraa Suomesta, olen löytänyt täältä yhden lapsuudentutun vaihtarin ja elämä on asettunut mukaviin uomiinsa. Yllättävää täällä on se, että aurinko nousee kuudelta ja laskee neljän jälkeen. Yritämme tsempata, että heräisimme vähän enemmän samoihin aikohin auringon kanssa, niin ehtisimme olla valossa enemmän. Vaatii heräämistä hirrrveän aikaisin, voi minua iltavirkkua. :D

Ah ja vielä yhdenlaista takkuja on ollut matkassa. Nimittäin maailman mukavin harrastus, neulominen,  koettelee nyt aika kovaa tätä tätiä. Tein lapselle sukkia viikkokausia, purin ja tein ja purin ainakin neljä kertaa.  Välillä piti pitää hengähdystaukoakin kun jurppi niin kunnolla. Neulomislista on pitkä kin nälkävuosi, enkä varmaan saa tällä tahdilla edes puolia valmiiksi ennen kevättä.

Puhelinkuvien tyhjennysmyynti

Vähän sitä sun tätä.Lämmintä vaan piisaa.

Pieni lapsisotilas

Ulkona syöminen

Taisin livauttaa jokin aikaa sitten, että ruoka on Unkarissa pahaa. Perun puheeni. Oikeastaan kyse on siitä, että Unkarissa on mahdollista saada nenänsä eteen todella pahaa ruokaa, mutta onneksi myöskin todella hyvää. Ehkä tuohon livautukseeni oli syynä myöskin se, että minä haluaisin olla edes suurin piirtein kasvissyöjä ja haluaisin myöskin vältellä tietyntyyppisiä ruokia: lisäaineita, valkoista vehnää ja sokeria. Joka tapauksessa olemme viimeinkin tajunneet, miten löytää hyvää ruokaa.



Jo ihan ensimmäisillä viikoilla löysimme erittäin hyvän pizzapaikan, joka on edelleen lemppari sillä saralla. 

Sillä ravintoloita on kahdenlaisia. Halvempi (ja usein huonompi) vaihtoehto on sellainen, jossa on puffet-typpisesti tai kouluruokalatyyppisesti kaikki tarjolla olevat ruoat esillä. Siitä sitten osoitellaan summan mutikassa jotakin käkkyrää ja kakkaraa ja toivotaan, että ruoka on hyvää. Tällaisia paikkoja ovat kebab-paikat ja kiinalaiset ravintolat. Alussa ajauduimme usein valitsemaan ruokamme tällaisista, koska ruoka on helppo tilata - sen kuin vain osoittaa mitä haluaa. Lisäksi usein tällaisiin paikkoihin on helpompi mennä lapsen kanssa, joka tuppaa riehumaan ja häiritsemään muita ihan tarpeeksi. Kolmas syy oli hinta: näissä nyt vaan on kerta kaikkiaan niin halvat hinnat.

Kun ei löydä mistään hyvää ruokaa, joutuu toisinaan kääntymään suhteellisen tutun burgerin puoleen.

En oikeastaan enää kovin mielelläni mene sellaiseen. Kyllä siellä saattaa saada vatsansa täyteen, mutta usein tökkii ihan semmoinen perusasia, että ruoka on kylmää. Koko päivän pöydällä seisseet kuivat ranskalaiset kylminä eivät mene välttämättä alas edes hirvittävän nälkäisenä. Toisinaan taas ruoka on liiankin lämmintä (esimerkiksi salaatti tai joku maitopohjainen leivonnainen), ja siitä saa ruokamyrkytyksen. Kokeiltu. Lisäksi harvoin pystyn syömään lautasta tyhjäksi niin kurjaa ruokaa. Viimeksi ruokani oli niin suolaista, että en vain saattanut syödä sitä loppuun. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Tässä olemme vielä ihan tällä viikolla syömässä sananmukaisesti ulkona, uusi paikka taas kokeilussa ja ehdottomasti suosittelemisen arvoinen.

Toinen ravintolatyyppi on sitten se perinteinen eli hienompi ja kalliimpi, mutta myöskin ehdottomasti parempi. Pöytiin tarjoilu, tippi 10% ja ruokalista täynnä kaikenlaista kokeilemisen arvoista. Ruokia ei ole nähtävillä, ja ne saa eteensä höyryävän kuumana tai salaatin ollessa kyseessä oikeasti kylmänä. Minä tykkään. Minä tykkään niin paljon, mutta hintakin on sitten kovempi. Nämä ravintolat ovat mielestäni muuten aika samanlaisia kuin Suomessa hienommat ravintolat - sikäli mikäli minä niistä kauheasti uskallan sanoa kun en paljon ole ulkona syönyt.

Ehkä ongelmakohta onkin, että Suomessa (ainakaan Oulussa) ei edes ole tuollaisia pohjattoman huonoja ravintoloita.

Kaupungista löytyy tietysti myös paljon pikaruokaloita, hampurilaispaikkoja KFC, McDonalds ja Burger King, joihin voi mennä epätoivon iskiessä kebabin äärellä. Subwaytakin täällä on, mutta ei ihan joka nurkalla toisin kuin hampurilaispaikkoja.


Yksi harmillinen seikka unkarilaisessa ruoassa on. Täällä ei nimittäin kauheasti harrasteta kasviksia. Juurikin tavallisille tallaajille suunnatuissa ravintoloissa on erittäin vaikea - ellei jopa mahdotonta - saada eteensä mitään, missä ei olisi lihaa. Ja kuten sanottu, minä en haluaisi syödä lihaa... No, nyt olen oppinut sanomaan vega, ja silloin - toivottavasti - pizzastani ei löydy lihaa. Viimeksi, kun tilasin pizzan ilman lihaa, siinä oli silti kinkkua. En tiedä mikä tilauksessa meni mönkään, vai eikö leipuri vain voinut uskoa, että siihen ei tosiaankaan laitettaisi lihaa. Täällä syödään paljon myöskin broileria, mikä on tietysti kivaa, mutta kun en minä tosiaan siitäkään niin välitä.

Ja kun ei harrasteta kasviksia, ei harrasteta myöskään salaattia. Täytettyjä sämpylöitä myydään siellä sun täällä - ja kaikissa saattaa olla pelkästään suolakurkku välissä lihan ja juuston lisäksi. Mää tahtosin salaaaaattia. Edes kurkkua ja tomaattia Ja sämpylät ovat tietysti valkoista vehnää, ja jos otan lihan pois välistä, syön sitten juustoa ja höttösämpylää. Lautasmallia on vaikea tehdä, kun tarjolla olevissa vaihtoehdoissa on vain se hiilaripuoli ja liha.

Mutta oikeasti, olen oppinut. Nykyään löydän kyllä ruokani. Lähes kaikkialla tehdään kreikkalaista salaattia, ja siinä ei - yleensä - tule ikäviä yllätyksiä kuten kanaa. Eri asia sitten, kuinka hyvin pystyn syömään kokonaisen pilkotun sipulin ilman kyyneleitä. Ja kun syö neljäntenä päivänä peräkkäin kreikkalaista salaattia, kun on sen varmaksi todennut, alkaa pikkuisen ehkä väsyttää.



Nyt kun osaan etsiä, löydän sieltä sun täältä myöskin aivan ihastuttavia kahviloita. Naminamii. Usein kakkuset on leivottu jossain lähiseudun leipomossa.

Mutta sitten voikin jo taas vähän hullutella ja keksiä jotain muuta. Sillä joka nurkan takana on taas jotain uutta ja kokeilemisen arvoista. Vaikka erittäin herkullista ja ihanaa kermakaramellikakkua tai Ersebet-leivonnaista. Mmmm.

Lämmintä piisaa

Onpa taas ollut hiljaiseloa hetken. Paljon on aiheita, paljon on KUVIA ja kokemuksia, ja toivottavasti ehdin niistä kirjoittaakin jossain vaiheessa. Meinaa vaan olla pikkuisen vaikea tarttua toimeen kun on tuo pieni sähikäinen, joka joko antaa mun hetken kirjoittaa - tai sitten ei.

Tässä vähän randomilla valittuja kuvia kun nyt nähtävästi saankin hetken kirjoittaa.


Budapest on täynnä sisäpihoja.

Ratikat ovat tulleet tutuiksi.

Niin kuin myös metrot.

Kansannousun 1956 muistopäivänä koko kaupunki oli täynnä tapahtumaa.

Ilma on ollut häikäisevän kaunis ja lämmin jo toista viikkoa. Kesä.

Kansannousua juhlistettiin muun muassa monenlaisilla kulkueilla.

Joista yksi alkoi puolison koulun edestä. Otin sitten kuvan siitä koulusta enkä kulkueesta... :D

Ja muuta en sitten ehdikään. Näkemisiin... eli visontlaataasra! (Sanahirviö, jonka jopa minä olen oppinut)

Kuvapläjäys lokakuussa

Koska en osannut päättää, mistä kirjoittaisin, laitan vain päivä kuvina - postauksen.

 

Noin suurin piirtein.

 

Kuvissa on ihan sattumanvaraisesti valittu päivä, perjantai 18.10.2013, jolloin kävimme tuossa lähikauppakeskuksessa, söimme edellispäivän jämäruokaa, lähdimme metrolla kauemmas kauppakeskukseen, shoppailimme, kävimme ostamassa suomalaista leipää, kävimme syömässä ja tulimme kotiin.

 

Ihan normaalia. :)

 

Jos kuvaisin ihan koko päivän, en ehtisi mitään muuta tehdäkään. Siksi valitettavasti kuvissa on juuri sitä mitä olen sattunut kuvaamaan. Ehtiessäni. Muistaessani.

 

Tekisi kovasti mieleni kertoa tarinaa kuvien takana. Mutta laiskottaa. Tiedän, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta luulen, että edes yksi sana voi selittää kuvaa enemmän kuin tuhat lisäkuvaa.

 

Silti laiskottaa.

 

Ajattelin kirjoittaa pari päivää sitten siitä, että hukkasin itse kudotun piponi. Kyllä. Juuri sen, harmaan. Heti kun tuli vähän kylmempi päivä, ja vedin sen päähäni, hukkasin sen saman tien. Kuukausi sitten hukkasimme lapsen aurinkolasit ja pari viikkoa sitten hänen aurinkohattunsa. Luulen, että Suomessa nämä kaikki olisi löytynyt kohta jostain löytötavaratoimistosta. Täällä tavarat häviävät salamannopeasti kun niille kääntää selän.

 

Ajattelin laittaa tekstille otsikoksi: älä koskaan unohda Budapestissa mitään, minkä haluat takaisin.

 

 Mutta eilen unohdin laukkuni ihan sattumanvaraiseen paikkaan kauppakeskuksessa.

 

Sen saimme takaisin.

 

Ehkä meillä on vielä toivoa.