Nyt taidan olla sitten sellainen etäopiskelija

Olen ollut aikaisemmin aikuislukiossa opiskelijana, ja tarkoitukseni oli jatkaa hommaa sitten taas, kun saavumme takaisin Suomeen. Toisin näyttäisi nyt kuitenkin käyvän. Takaraivossa jäytänyt raksuti-raksuti-ajatus purkautui sanoiksi ihan sattumalta törmätessäni lukion kanslistin rutiiniviestiin postilaatikossani. Kysyin häneltä, aivan huvikseni ja mitään ajattelematta, olisikohan kursseja mahdollista suorittaa jotenkin Unkarista käsin. Kyllä vain!, vastaus kuului, kunhan Unkarissa on jokin taho, joka valvoo kokeet.

Glunks, ajattelin. Ja ajattelen edelleen. Olin niin tuudittautunut siihen ajatukseen, että nyt otetaan lungisti ja lomaillaan lapsen kanssa.

Mutta tätä se nyt sitten on, ja hyvä niin. Ensimmäinen kurssi alkoi maanantaina. Huomenna on ensimmäinen netin välityksellä tapahtuva lähiopetustunti, ja kotitehtäviäkin olisi vaikka muille jakaa.

Vaikka tietysti on hyvä, että saan kouluni vihdoinkin päätökseen, ja ihan aikuisten oikeasti olen todella tyytyväinen tähän järjestelyyn, silti välillä ihan pikkuisen kaduttaa. Jos olisin vain jäänyt siihen uskoon, että Unkarista käsin nyt ei vain voi suomalaista lukiota käydä, silloin saisin ottaa niin rennosti kuin vain ikinä.

Mutta kuka täällä muuttaa, jos minä opiskelen? Tämä ensimmäinen kurssi sattuu nyt aika inhottavaan aikaan keskelle muuttoa ja uuteen kulttuuriin sopeutumista.