Perillä! Vihdoin ja viimein väsynyt matkustuspäivä päättyi
Budapestin lentokentälle torstai-iltana kello 21. Taivaalla oli aivan
pilkkopimeää, ja lentokoneen kaartaessa melkein kyljellään, näimme allamme
levittäytyvän upeasti valaistun kaupungin. Tässä se nyt on, ajatukset pyörivät
päässä: tästä se alkaa. Budapest otti meidät vastaan tihkusateella ja aivan
ihanalla vuokranantajalla, joka haki meidät lentokentältä ja vei asuntoon.
Erittäin hyvin varusteltuun asuntoon. Tämän helpommin eivät asiat tosiaankaan
edes voisi mennä! Matkalaukku ei ollut kadonnut matkan aikana, kukaan ei
oksentanut, lentokone ei tipahtanut, eikä yhtään mitään muutakaan kamalaa.
Kaikki meni aivan täydellisen hyvin.
Nyt olemme olleet Budapestissa jo hmm… kohta kaksi
vuorokautta, mutta tämä aika tuntuu ikuisuudelta. Niin paljon on jo ehtinyt
tapahtua, ettei se kaikki mitenkään voi mahtua alle kahteen vuorokauteen! Niin
monenlaisia tunteita aivan laidasta laitaan, niin monenlaisia tapahtumia
arkisista aivan kummallisiin. Mikään ei ole niin kuin olin kuvitellut,
tietenkään, eihän minun vähän tietävä mielikuvitukseni osaa mitenkään kuvitella
tällaista todellisuutta.
Olemme tutustuneet ympäristöön vasta vähän, eihän sitä tässä
ajassa kovin paljon ehdikään. Asuntomme on oikeasti hyvin varusteltu ja tosi
hyväkuntoinen, mikä on aivan ihana asia. Täällä on kaikki haarukoista
kynsisaksiin ja lakanoihin, ja oikeastaan tämä voisi olla melkein suomalainen koti.
Paitsi ei kuitenkaan ihan. Kaupunginosa, jossa asumme, on monelta osin aivan
tavallinen ja voisi olla melkein ihan tavallinen suomalainen kaupunginosa.
Paitsi ei sittenkään ollenkaan. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Kaikki on
aivan normaalia ja helppotajuista, mutta sitten kuitenkaan ei vain voi olla
samanlaista kuin kotosuomessa.
Liikennekulttuuri on totaalisen erilainen – Budapestissa
kuulemma sattuu eniten liikenneonnettomuuksia koko Euroopasta. Kävelytien ja
autotien välissä on useimmiten puomi tai tolppia; autot ajavat kovaa ja
kaksipyöräiset (ja nelipyöräisetkin) ohittelevat toisiaan mitä hurjemmissa
paikoissa.
Italialaista jäätelöä. Gelato italiano, ai-jai-jai, tähän
minä lankean ja varmaan vielä aika monta kertaa, mutta kun se vain on maailman
parasta jäätelöä. En osannut kuvitellakaan, että täältäkin sitä saa, mutta
yllättävän välimerellinen kaupunki tämä minun silmiini on. Pohjoismaisiin
silmiin kasvillisuus, rakennukset, ilmasto ja jopa ihmisten ulkonäkö tuo vain
mieleen muistoja Italiasta. Kuvittelenko vain? Ehkä, tai sitten täällä vain on
elämä aika paljon enemmän Italiaan päin kuin Suomeen.
Lihatiskillä hurja unkarilainen heiluttaa lihaveistä hirveää
tahtia tsok-tsok-tsok ja minä katson suu auki. Eikö hän oikeasti vieläkään
iskenyt sormeen? Eikä vieläkään?Vastaantulijat moikkaavat: siashtok. Sia, sia,
sia. Ja vastaan tulee ihmisiä vasta paistettu leipä käärittynä paperiin.
Aika ymmyrkäisenä tässä ollaan. Miten ihmiset ovat niin
tavallisia ihmisiä hymyineen ja itkuineen, ja sitten kuitenkin…
Turistia väsyttää. Jalat ovat kipeät kävelemisestä ja aivot
uusista sanoista ja ajatuksista. Voi, kuinka ihanasti väsyttää.
Vau! Osaat todella kirjottaa! :)
VastaaPoista