31.8.2013

Viimeinkin Budapäshtista kuulumisia!


Perillä! Vihdoin ja viimein väsynyt matkustuspäivä päättyi Budapestin lentokentälle torstai-iltana kello 21. Taivaalla oli aivan pilkkopimeää, ja lentokoneen kaartaessa melkein kyljellään, näimme allamme levittäytyvän upeasti valaistun kaupungin. Tässä se nyt on, ajatukset pyörivät päässä: tästä se alkaa. Budapest otti meidät vastaan tihkusateella ja aivan ihanalla vuokranantajalla, joka haki meidät lentokentältä ja vei asuntoon. Erittäin hyvin varusteltuun asuntoon. Tämän helpommin eivät asiat tosiaankaan edes voisi mennä! Matkalaukku ei ollut kadonnut matkan aikana, kukaan ei oksentanut, lentokone ei tipahtanut, eikä yhtään mitään muutakaan kamalaa. Kaikki meni aivan täydellisen hyvin.

Nyt olemme olleet Budapestissa jo hmm… kohta kaksi vuorokautta, mutta tämä aika tuntuu ikuisuudelta. Niin paljon on jo ehtinyt tapahtua, ettei se kaikki mitenkään voi mahtua alle kahteen vuorokauteen! Niin monenlaisia tunteita aivan laidasta laitaan, niin monenlaisia tapahtumia arkisista aivan kummallisiin. Mikään ei ole niin kuin olin kuvitellut, tietenkään, eihän minun vähän tietävä mielikuvitukseni osaa mitenkään kuvitella tällaista todellisuutta.

Olemme tutustuneet ympäristöön vasta vähän, eihän sitä tässä ajassa kovin paljon ehdikään. Asuntomme on oikeasti hyvin varusteltu ja tosi hyväkuntoinen, mikä on aivan ihana asia. Täällä on kaikki haarukoista kynsisaksiin ja lakanoihin, ja oikeastaan tämä voisi olla melkein suomalainen koti. Paitsi ei kuitenkaan ihan. Kaupunginosa, jossa asumme, on monelta osin aivan tavallinen ja voisi olla melkein ihan tavallinen suomalainen kaupunginosa. Paitsi ei sittenkään ollenkaan. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Kaikki on aivan normaalia ja helppotajuista, mutta sitten kuitenkaan ei vain voi olla samanlaista kuin kotosuomessa.

Liikennekulttuuri on totaalisen erilainen – Budapestissa kuulemma sattuu eniten liikenneonnettomuuksia koko Euroopasta. Kävelytien ja autotien välissä on useimmiten puomi tai tolppia; autot ajavat kovaa ja kaksipyöräiset (ja nelipyöräisetkin) ohittelevat toisiaan mitä hurjemmissa paikoissa.

Italialaista jäätelöä. Gelato italiano, ai-jai-jai, tähän minä lankean ja varmaan vielä aika monta kertaa, mutta kun se vain on maailman parasta jäätelöä. En osannut kuvitellakaan, että täältäkin sitä saa, mutta yllättävän välimerellinen kaupunki tämä minun silmiini on. Pohjoismaisiin silmiin kasvillisuus, rakennukset, ilmasto ja jopa ihmisten ulkonäkö tuo vain mieleen muistoja Italiasta. Kuvittelenko vain? Ehkä, tai sitten täällä vain on elämä aika paljon enemmän Italiaan päin kuin Suomeen.

Lihatiskillä hurja unkarilainen heiluttaa lihaveistä hirveää tahtia tsok-tsok-tsok ja minä katson suu auki. Eikö hän oikeasti vieläkään iskenyt sormeen? Eikä vieläkään?Vastaantulijat moikkaavat: siashtok. Sia, sia, sia. Ja vastaan tulee ihmisiä vasta paistettu leipä käärittynä paperiin.

Aika ymmyrkäisenä tässä ollaan. Miten ihmiset ovat niin tavallisia ihmisiä hymyineen ja itkuineen, ja sitten kuitenkin…

Turistia väsyttää. Jalat ovat kipeät kävelemisestä ja aivot uusista sanoista ja ajatuksista. Voi, kuinka ihanasti väsyttää.

1 kommentti:

Kommentit ovat erittäin tervetulleita! Muistathan kuitenkin, ettet kirjoita meidän nimiä tai muita henkilötietoja näkyviin. :)