21.9.2013

3 viikkoa - mitä kuuluu?

Meillä menee oikeasti hyvin. Mutta näyttää siltä, että Ihan Uusi Elämä vaatii omat juurensa, eivätkä ne juuret kasva hetkessä. Joku viisas joskus sanoi, että ihmisen pitäisi matkustaa aina kävellen, niin pysyisi sydän mukana. Jos matkustaa jollain nopeammalla välineellä, sydän tulee perässä kävelyvauhtia ja on sitten ehkä viikkojenkin päästä vasta perillä. Minun sydämeni ei ollut pitkään aikaan vielä täällä, itse asiassa vielä ihan pari päivää sitten olin hyvinkin sekaisin, mutta nyt alkaa vähitellen tuntua olo kokonaiselta.

Ensimmäisen viikon söin. Söin keksejä, jäätelöä, join mehua, puputin mitä tahansa eteen tulevaa. Luulen, että yritin sillä tasapainottaa oloani. Turposin, olo tuli tosi oudoksi, ja tulin kipeäksi. Siitäkin olen kuullut monesta suunnasta, että usein tällainen totaalinen paikanvaihdos voi aiheuttaa sairastumisen. Me olimme kaikki kipeinä: ensin lapsi, sitten mies ja miehen täällä punkannut opiskelukaveri, ja viimeisenä ja rajuimpana minä. En osannut kuvitella, että ruumis reagoisi tähän muutokseen näin vahvasti. Mielikin reagoi paljon hurjemmin kuin kuvittelin: vasta nyt tosiaan alkaa olla suhteellisen turvallinen ja tasapainoinen olo.

Alamme vähitellen tutustua kaupunkiin. Kun ensimmäisenä iltana nukkumaanmennessä oli vain lentokenttä, hauras muisto tiestä tänne, ja tämä asunto, nyt alkaa olla jo vähän sitä sun tätä ohuina nauhoina ympäri kaupunkia. Juuret. Väliaikaisetkin juuret ovat kuitenkin juuret: tuossa on lähikauppa, vähän kauempana isompi marketti, ja mistä voi löytää lapselle kumpparit ja oi, tuolla on Tonava! Ikea löytyy ja lihapullat, ja kaupassa tietää jo mistä saa lempiasioita. Oli erittäin pelottavaa tulla ensimmäistä kertaa kauppaan, melkein itkien lähdin silloni kotiin, mutta nyt alamme olla tuttuja toistemme kanssa, sanavarasto tietää jo viilin ja omenan ja maidon. Täällä ostetaan liha ja leipä ja vihannekset ihan pikkuyrityksiltä, kadulta korista. Yksityisyrittäjiksi heitä Suomessa kutsuttaisiin, mutta täällä se on ihan tavallista ja jotenkin ihanan henkilökohtaista - ja tähänkin on jo juurtunut, tottunut ja rakastunut.

Tosiaan, osa minusta jäi ihan kokonaan lentokoneesta ja alkaa vähitellen taas löytyä. En osannut kuvitellakaan, että muutto saattaa aiheuttaa totaalisen itsensä hukkaamisen, mutta niin minulla vain kävi. Identiteetti ja oikeastaan lähes koko elämä miestä, lasta ja muutamaa matkalaukullista tavaraa lukuunottamatta täytyy rakentaa uudestaan. Ei se ole niin vaikeaa, onneksi, mutta vaikeaa se oli silloin kun ei vielä tajunnut mistä on kyse. Pelotti vain, ja itketti: mikä minussa on vikana kun en nautikaan. Miten nauttia, kun koko ajan pelottaa eikä mikään ole tuttua? Nyt on jo rutiineja muodostunut, pyörää ei tarvitse enää keksiä ihan joka päivä uudestaan, ja joka päivä on helpompi olla.

Onneksi on sudoku. Ja classic radio - vaikken muuta ymmärräkään kuin musiikin. Ja onneksi uudet rutiinit muodostuvat ihan itsestään, lapsikin on jo vähitellen niin hyvin sopeutunut. Kaikeksi onneksi on oma tuttu ihana perhe, ja niin vielä, onneksi on netti.

1 kommentti:

Kommentit ovat erittäin tervetulleita! Muistathan kuitenkin, ettet kirjoita meidän nimiä tai muita henkilötietoja näkyviin. :)