Gellert-vuori

Tänään lähdimme hartaasti odottamalleni retkelle Budan kuuluisimmalle kukkulalle, Gellert hegylle. Oi ihanaa!

Päivä oli jotenkin todella ihana, sää oli lämmin ja muutenkin kaikki onnistui hyvin. Meiltä pääsee tosi hyvin julkisilla ihan kukkulan juurelle, ja siitä sitten lähdimme kiipeämään. Puoliso oli paikalla jo käynyt kerran, ja tiesi suurin piirtein mitä on tulossa, mutta ei kaikkea.

Ylöspäin siis. Portaita, portaita, välillä jyrkkää polkua ja sitten taas portaita. Lapsi jaksoi tosi hienosti kävellä, sitkeästi vaan nosti jalkaa toisen eteen ja hihkui riemusta kun päästiin näkoalatasanteelle. Välillä tosin hän olisi vain halunnut jäädä maistelemaan vähän sitä sun tätä tien reunalta, ja jouduttiin turvautumaan nyt äiti päättää mihin mennään - keinoon eli kantamiseen.

Nousu kukkulalle oli pitkä ja raskas, mutta aivan ihana. Pikkuihminenkin jaksoi tosi reippaasti kävellä omin jaloin, kunhan vain oli samaa mieltä suunnasta.

Syksy alkaa ehkä vähitellen saapua tännekin. Enää ei ole niin lämmin ja tuollakin huipulla tuuli kovaa.

 

 

Matkalla tosiaan sää ehti vaihtua noin kymmenen kertaa, mutta ylös päästyä näköalat olivat aivan ihastuttavat. Mihin suuntaan vain katsoinkaan, näin ihania maisemia. Katselimme tosi pitkään tätä reaaliaikaista karttaa, ja bongailimme tuttuja asioita. Lapsikin ehti siinä tohinassa nukahtaa niin saimme ihan rauhassa miettiä, mikäköhän tuo kirkko on, tai tuo, ja mikäköhän tuo valtavan korke torni tuolla taivaanrannassa.

 

Tässä näkymä kukkulalta pohjoiseen päin, Tonava kiemurtelee siellä ja ketjusilta, se kuuluisin silta, on tuo keskimmäinen. Vasemmalla Budan puoli ja oikealla Pest.

Taustalla näkyy ihanasti kumpuileva maasto Budan puolella.

 

 

Tässä on sitten vähän kuvattu tuota meidän puolta kaupungista, joka tosiaan on Budan rinnalla litteä kuin lätty. Joella näkyy isoja jokilaivoja, ja kaikkea muutakin kivaa saattaa kuvasta bongata. Kuten vaikka Budapestin moskeijan oikealla, jonka läheisyydessä suurin piirtein on meidän asunto. Hyvin keskellä kaupunkia siis asutaan. Ei nyt ihan keskellä mutta ei kovin kaukanakaan.

 

 

 Toisella puolella Budaa meidän huomiomme kiinnitti tällainen jännä näkymä. Aivan kuin tuolla olisi... olisikohan se... betonilähiö? VALTAVA betonilähiö?

 

 

Maisemien ja patikoimisen lisäksi kukkulalle kiipeämiseen voi sisällyttää turistishoppailua, syömistä ja vaikkapa bunkkerivierailun. Huipulla siis sijaitsee vanha bunkkeri, joka on ilmeisesti 40-luvulla ollut todellakin tarpeen. Siitä on tehty pikkuinen museo, jossa on surullisia kuvia Unkarin historiasta roppakaupalla. Surullisimpia kuvia en itse edes uskaltanut katsoa, mutta tässä on yksi kuva, joka hyvin konkreettisesti kertoo kaupungin kunnosta. Budapestin maamerkki, rakastettu ketjusilta on tuhottu, niin kuin ihan kaikki muukin kaupungissa. Silta on sittemmin tietysti entisöity entiselleen.

 

 

Kun tulimme bunkkerista ulos hiljaisina ja mietteliäinä (minähän en historiaa tunne ja vaikka tuntisin, pieni muistutus silloin tällöin saattaa vetää vakavaksi), kohtasimme astetta normaalimman näyn kuin panssarivaunut. Paitsi että ei se mitenkään erityisen normaali näky minulle ollut: valtavasti moottoripyöriä. Olen tosi huono arvioimaan, mutta oli niitä kuitenkin niin paljon, että kommunikointi sellaisella porukalla on jo todella vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, väittäisin. Hetken näitä nykyajan sotakoneita ihailtuamme ne päättivät jostain sanattomasta sopimuksesta lähteä paikalta, ja niin me sitten ihailimme pärinäsaattueen poistumista kukkulalta. Ihme, ettei lapsikin herännyt siihen meteliin... Hienon näköistä oli, kyllä minä nyt jo ehkä (vähän) ymmärrän moottoripyöriä. Tuommosessa laumassa voi olla lokoisa matkustaa.

 

Meille ei valitettavasti kuitenkaan tarjottu moottoripyöräkyytiä alas, joten jouduimme sitten patikoimaan. Huipulle kulkevat myös sightseeing-bussit, mutta me tosiaan kävelimme. Toista puolta alas kukkulalta johtaa ihan autotie, mutta mutkainen ja jyrkkä sellainen. Tällä puolen kukkulaa oli jotenkin tosi ihana olla, siellä oli asuntoja ja ihmisiä ja autoja vaikka kuinka oli jyrkkää. Niin höpön söpöä, aivan mun makuun sellaiset rinnetalot. Kuvia niistä taloista ei nyt tainnut tulla, mutta yksi söpö tiekuva nyt kuitenkin. Kuvassa näkyy siis laskeva tie ja kauempana nouseva toinen vuorenrinne. Itse asiassa tuolla sanoin, että täältä sitten eläkepäivillä hommataan asunto. Puoliso ihmetteli, että miksi vasta silloin.