Unkarin kieli on arvoitus

Olen tässä viime aikoina tuskaillut (ennalta-arvattavasti) kielimuuria. Sitä, että minä en osaa unkaria, eivätkä unkarilaiset tietenkään suomea. Minä puhun kohtuullisesti englantia, mutta unkarilaiset aina eivät, ja vaikka molemmat puhuisivat englantia, keskustelu on usein silti aika vajaata. Eräänä päivänä iloitsin siitä, että puhun ruotsia - meitä puhutellut ihminen oli kotoisin norjasta ja puhui ruotsia. Voi kuinka kotoisalta tuntui puhua ruotsia, kuvitelkaa! En olisi kyllä ikinä uskonut, että siitä olisi täällä apua, mutta kieli se on sekin ja joku sitäkin aina jossain puhuu. Enkä olisi uskonut sitäkään, että tuntuisi niin kotoisalta kuulla kun någon pratar svenska.

Yllättäen kuitenkin olen useaan otteeseen joutunut harmittelemaan myöskin sitä, että en puhu saksaa. Täällä yleensä ihmiset osaavat joko englantia tai saksaa, ja nämä molemmat kielet hallitsemalla (edes jotenkuten!) pärjäisi varmasti kohtuullisen hyvin ihan oikeasti. Mutta jos osaa näistä vain toisen, toinen puoli kansasta jää mykäksi. Melkein vastaantulijan iästä yleensä pystyy päättelemään, kumpaa kieltä hän todennäköisesti puhuu: vanhempi kansanosa puhuu saksaa ja nuoret (oikeasti ehkä alle 30-vuotiaat) sitten englantia.

Yksi kaupungin ominaispiirteistä saa välillä myöskin toivomaan, että osaisi viittomakieltä. Metrossa ja usein muissakin liikennevälineissä on usein niin kova meteli, että huutamallakaan ei välttämättä saa sanottavaansa perille. Huulilta lukeminen jää ainoaksi keinoksi tai sitten vain suosiolla ollaan hiljaa. Onneksi metromatkat yleensä kestävät ihan muutaman minuutin, niin eipä sitä meteliä kovin kauaa kestäkään.

Mutta nyt siihen itse unkarin kieleen, siihen miltä se kuulostaa hullusta suomalaisesta. (Ei nyt mennä siihen miten se kirjoitetaan, se kun on toissijaista. Kai.) Olen tosiaankin nyt lähietäisyydeltä saanut seurata kieltä, jota en osaa ja jota en ymmärrä, ja alan vähitellen hahmottaa sitä jotenkin. Sen rakennetta, muotoa ja väriä.

Huomio numero 1: unkaria puhutaan kapeasti ja edestä. Se on ikään kuin laittaisi suun supulleen ja yrittäisi sanoa kaikki sanat siitä kohdasta, mistä me sanomme u tai o. Töröhuuli. Muisk.

Huomio numero 2: kapeuden lisäksi myöskin ääniala on aika kapea. Kovin paljon ei väritetä puhetta nousuilla ja laskuilla, itse asiassa melkein tuntuu, kuin ihmiset oikein tietoisesti yrittäisivät puhua mahdollisimman pitkään samalla sävelellä.

Huomio numero 3: kielessä on monenlaista ässää ja suhua. Ne on tosiaankin helppo sanoa siitä edestä töröhuulena. Ja paljon kirjainta k. Se antaa kielelle jännän rytmin.

Ja jos nämä kaikki ominaisuudet lisäisi suomen kieleen, se ehkä kuulostaisi unkarilta. Voisin kuvitella, että tässä suurin piirtein ovat ne näkyvimmät piirteet suomalaiselle. Huulet törölleen ja vähän sihinää ja lisää konsonantteja. Siinä se.

Vaikka oikeasti se kyllä on melkoista hepreaa.