19.10.2013

Kuvapläjäys lokakuussa

Koska en osannut päättää, mistä kirjoittaisin, laitan vain päivä kuvina - postauksen.
 
Noin suurin piirtein.
 
Kuvissa on ihan sattumanvaraisesti valittu päivä, perjantai 18.10.2013, jolloin kävimme tuossa lähikauppakeskuksessa, söimme edellispäivän jämäruokaa, lähdimme metrolla kauemmas kauppakeskukseen, shoppailimme, kävimme ostamassa suomalaista leipää, kävimme syömässä ja tulimme kotiin.
 
Ihan normaalia. :)
 
Jos kuvaisin ihan koko päivän, en ehtisi mitään muuta tehdäkään. Siksi valitettavasti kuvissa on juuri sitä mitä olen sattunut kuvaamaan. Ehtiessäni. Muistaessani.
 


























Tekisi kovasti mieleni kertoa tarinaa kuvien takana. Mutta laiskottaa. Tiedän, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta luulen, että edes yksi sana voi selittää kuvaa enemmän kuin tuhat lisäkuvaa.
 
Silti laiskottaa.
 
Ajattelin kirjoittaa pari päivää sitten siitä, että hukkasin itse kudotun piponi. Kyllä. Juuri sen, harmaan. Heti kun tuli vähän kylmempi päivä, ja vedin sen päähäni, hukkasin sen saman tien. Kuukausi sitten hukkasimme lapsen aurinkolasit ja pari viikkoa sitten hänen aurinkohattunsa. Luulen, että Suomessa nämä kaikki olisi löytynyt kohta jostain löytötavaratoimistosta. Täällä tavarat häviävät salamannopeasti kun niille kääntää selän.
 
Ajattelin laittaa tekstille otsikoksi: älä koskaan unohda Budapestissa mitään, minkä haluat takaisin.
 
 Mutta eilen unohdin laukkuni ihan sattumanvaraiseen paikkaan kauppakeskuksessa.
 
Sen saimme takaisin.
 
Ehkä meillä on vielä toivoa.

4 kommenttia:

  1. Näyttää suorastaan kesäiseltä. Täällä on lunta maassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siellä kuulemma on. Meillä on taas 20 astetta luvattu alkuviikolle. <3

      Poista
  2. Ihana toi Tuomas-juna!! Ja tuo rapistunut vanha hieno talo! Ah, tulee kuvista niin ikävä reilille... Ehkä taas ens vuonna :)

    - Siiri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomas-junan kyytiin pääsi reilulla eurolla, ja se kolluutteli noita raiteita ympäriinsä. :D
      Te ette lähde enää nyt syksyllä reilille vai kävittekö jo? :D

      Poista

Kommentit ovat erittäin tervetulleita! Muistathan kuitenkin, ettet kirjoita meidän nimiä tai muita henkilötietoja näkyviin. :)