17.10.2013

Sunnuntaiuinnilla

Viime sunnuntaina, kun koko kaupunki ihmetteli ihanaa shortsikeliä, me menimme kylpylään. Kylpylällä, johon menimme, on oikein erityisen hankalasti muistettava nimi, joten jouduin googlettamaan sen. Googlepa sitten osasi sanoa myöskin seuraavaa:
 
"Széchenyin kylpylä on Budapestin suurin terveys- ja lämminvesikylpylä. Se sijaitsee Pestissä Kaupunginpuistossa. Kylpylässä on sekä sisä- että ulkoaltaita, ja sen uusbarokkinen rakennus on vuodelta 1913" -wikipedia
tämä kuva on edelliseltä reissulta, jolloin emme ehtineet kylpylään asti vaikka oli tarkoitus
 
Kaupungin runsaasta kylpylätarjonnasta valitsimme Széchenyin kylpylän, koska sitä suositeltiin. Paras, isoin, lapsiystävällinen.
 
Säiden haltija tosiaankin helli meitä, ja sää oli ihanan aurinkoinen ja erittäin lämmin lokakuun puoliväliksi. Tavoistamme poiketen olimme suunnitelleet päivän tarkasti, jotta mikään ei menisi tällä kertaa mönkään. Kaikista tärkein suunnitelma oli se, että lähdimme liikenteeseen heti, kun lapsi heräsi yöunilta, jotta ehtisimme olla kylpylässä mahdollisimman pitkään ennen päiväuniaikaa. Usein aamut venyvät ja vanuvat aamupalojen ja pottailujen ja milloin minkäkin kanssa, mutta nyt lapsi ei saanut syödä edes aamupalaa. Potalle, vaatteet päälle ja menoksi. Sitten reissun päällä tarjottiin aamiainen.
 
No mitäs sitten. Kylpylässä voi valita lokeroiden sijaan lisämaksulla (n. 1,5 euroa) kabinetin, ja me otimme sellaisen, pienimmän mahdollisen. Saimme koko porukka olla yhdessä.
 
kabinetteja
Aurinko tosiaan paistoi. Kylpylään, niin kuin useimpiin Budapestin kylpylöihin, tulee vesi kuumavesilähteistä. Tässä kylpylässä on ulkoaltaita kolme ja sisätiloissa parikymmentä allasta. Ensin me menimme suoraan ulkoaltaille, ja lilluttelimme ja polskimme aika kauan siinä, ennen kuin alkoi kaivata mitään muuta.

siellä näkyy ulkoaltaat
 
 Ensimmäisessä ulkoaltaassa oli semmoinen aika sopivan lämmin vesi, keskimmäinen oli ihan uimista varten ja kolmas oli 38-asteinen lillutteluallas. Molemmissa lilluttelualtaissa tuli oltua mutta keskimmäistä emme edes kokeilleet. Siinä olisi pitänyt olla uimalakki päässä.


ensimmäinen allas
 Yksi Budapestin ihan oma juttu on Shakin peluu kylpylässä, joten pitihän siitä ottaa kuva. Kuvassa myös pieni innostunut polskija naama leveässä hymyssä... Ei olisi paljon ihanempaa ohjelmaa voitu päivälle keksiä! Harmillisesti lapsen hattu on mennyt hukkaan, niin täytyi tuollakin yrittää pysytellä varjossa.

lämpimin ulkoallas
Viihdyimme ulkoaltailla ihan todella hyvin. Lapsi tykkäsi harjoitella "uimista", kiipeillä portaita ja leikkiä vesisuihkuilla ihan loputtoman kauan. Kun lopulta sitten tajusimme lähteä kokeilemaan muitakin altaita, meitä alkoi jo väsyttää. Kävimme saunassa, joita tässä kylpylässä oli ainakin kolme erilaista. Yllättävän paljon saunaakin on ikävä! Vaikka kylpyammekin on ihana, erityisesti koska lapsi rakastaa sitä niin paljon, niin kyllä vaan saunassa oli ihana istua. ...ehkä vähän liiankin ihana, sillä sen jälkeen ei enää paljon mitään jaksanut tehdä. Aivan vetelänä ja väsyneenä sitten yritimme tutustua myöskin sisäaltaisiin. (tai siis minä olin väsynyt, perheen muut jäsenet olivat muistaakseni paljon virkeämpiä) Siellä oli kylmää ja kuumaa ja siltä väliltä niin monenlaista, ettei kaikissa altaissa jaksanut edes käydä.

Lopulta, kun aloimme tehdä lähtöä, lapsi ei olisi halunnut vieläkään lähteä. Päiväuniaika oli ollut ja mennyt, ja lapsi vain leikki ja leikki ja leikki ja leikki. Siinä sitten väsyneinä ja erittäin levänneinä ja rentoutuneina suuntasimme kotia kohti.

Tuonne mennään vielä toistekin jos mahtuu kalenteriin.

5 kommenttia:

  1. Heei, tonne sitten marraskuussa. Ainut vaan et meijän vauvan maksimi-aika on puolituntia/45min minkä kestää altailla olla.. Pitää sitte pukee se ja laittaa vaunuihin tohon ulos nukkuun? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi mumma sano et teijänki kummipoika oli 4kkn iässä ollu kaks tuntia, ehkä se sitte kestää kauemminki, nii kauan ku poika jaksaa, mutta ulos ei voi viiä. On kylpylä kummiki vähä eri asia ku uimahalli.

      Poista
    2. No itse asiassa noihin mineraalivesialtaisiin ei suositella ollenkaan alle 14-vuotiaita. Tokihan siellä lapsia näkyy, mutta varsinkin ihan vauvan kanssa olisin ehkä varovainen. Vesi siis sisältää monenlaisia mineraaleja esim. kalkkia - tosin suurin osa altaista mun mielestä on kyllä ihan puhdistettua vettä ja vain osassa oli semmoista vähän vihreää selvästi terveysvettä.
      Joka tapauksessa voidaan mennä vaikka jotenkin niin, että vaikka minä hoidan sitten vauvaa kun tuntuu, ettei enempää kannata olla, saan kuitenkin käydä tuolla vielä varmasti monta kertaa. :)

      Poista
  2. Tuon minäkin tahtoisin kokea, mutta ei toistaiseksi ole tarkoitus sinne lähteä. Voihan se mieli vielä muuttua...

    VastaaPoista

Kommentit ovat erittäin tervetulleita! Muistathan kuitenkin, ettet kirjoita meidän nimiä tai muita henkilötietoja näkyviin. :)