12.10.2013

Viikot vierivät ja Unkari vie sydämen

Sankarten aukio ja minä
 
On se uskomatonta, että olemme olleet täällä kohta jo kaksi kuukautta. Eihän puolessa vuodessa ehdi, ei edes kotiutua! Nyt kun alkaa vähitellen hiipiä syvempäänkin tietoisuuteen tämä uusi, erilainen ympäristö, kohta pitäisi jo lähteä takaisin? Puolison kanssa jo palloteltiin ajatuksella, että jäätäisiin keväällä pidemmäksikin aikaa, vaikka hällä loppuu koulu jo tammi-helmikuussa. Saa nähdä, mutta jotenkin Unkari vain kutsuu olemaan enemmän.

Kaupunki on täynnä kauppoja, jotka sijaitsevat "maan alla". Kadulta ikkunasta näkee hienosti sisään.

Vaikka Budapest on rosoinen, olen jo mennyttä. Vaikka historia on niin surullinen, kansa köyhää, ruoka pahaa ja poliitikka hurjaa, minä en tiedä haluaisinko ollenkaan lähteä takaisin. Vaikken osaa unkaria kuin ihan häivähdyksen, silti tämä maa ja nämä ihmiset ovat jo niin koti. Vaikka aika harvasta asiasta voisi sanoa "upeaa!" näin köyhässä maassa, minä haaveilen jo vuosien päästä tulevani uudestaan, ehkä vielä pidemmäksi aikaa.

Suihkulähteitä täällä on vähän joka nurkalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat erittäin tervetulleita! Muistathan kuitenkin, ettet kirjoita meidän nimiä tai muita henkilötietoja näkyviin. :)